57-vuotias nainen tuomittiin 14-vuotiaan pojan ”hyväksikäytöstä”

Tampereen käräjäoikeus on tuominnut 57-vuotias pirkanmaalaisnaisen on hyväksikäytöstä puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Nainen oli harrastanut seksiä  14-vuotiaan pojan kanssa. vuoden 2016 alussa.

Poika itse ei tehnyt ilmoitusta tapahtuneesta eikä halunnut naiselle rangaistusta. Rikos tuli viranomaisten tietoon sattumalta, kun ulkopuolinen aikuinen sai tiedon tapahtuneesta ja otti yhteyttä poliisiin.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on aina virallisen syytteen alainen rikos, eli syyttäjä voi nostaa siitä syytteen, vaikka asianomistaja ei sitä haluaisi. Oikeus määräsikin naisen maksamaan pojalle 4000 euroa kärsimyskorvauksia.