Poliisi: 612-soihtukulkue keräsi 1800 osanottajaa

Helsingissä järjestetty perinteinen 612-soihtukulkue keräsi poliisin mukaan noin 1800 osanottajaa. Soihtukulkueet ovat olleet Suomessa perinteinen tapa itsenäisyyspäivän vietossa.

Poliisi pidätti kaksi äärivasemmistolaista jotka olivat yrittäneet häiritä soihtukulkuetta.

Alpakka-gate paisuu: tuottaja-dj:n mukaan tarkoitus oli sabotoida 612-soihtukulkue

Helsinkiläinen tuottaja-dj Heikki Eskola kertoo, että alpakkatapahtuman järjestäjät tekivät jo marraskuussa suunnitelman itsenäisyyspäivän soihtukulkueen sabotoinnista.

– Tämä todistusaineisto on mielestäni niin vedenpitävää kuin se voi olla. Tiedän että moni ihminen tulee vihaamaan minua tämän johdosta, todennäköisesti myös moni arvostamani ja ainakin vielä tässä vaiheessa kavereihini kuuluva ihminen, Eskola kirjoittaa.

Kirjoitukseensa Eskola on liittänyt salaiseen ”Peli poikki!”-Facebook ryhmään kirjoitetun päivityksen. Päivityksessä Aleksi Pahkala kertoo suunnitelmasta jossa Töölöntorille järjestettävä ”lastentapahtuma” ajaisi 612-soihtukulkueen pois torilta.

Henkilökohtaisesti olen miettinyt, että kaiken huomion keskittäminen pois 612- ja ”kohti vapautta” (lol) -miekkareista voisi olla paras keino ignoorata hommat täysin ja kiinnittää median ja muun jengin huomio ihan muuhun. Poliisi tullee ohjaamaan molemmat ihan muualle kuin on tarkoitus mennä. – Aleksi Pahkala

Lopulta Telian 5G-stadionilla järjestettyyn alpakkatapahtumaan osallistui arviolta 300 henkeä.

Tuhannet ihmiset osallistuivat Helsingin 612-soihtukulkueeseen

Helsingissä järjestetty 612-soihtukulkue on sujunut rauhallisesti, kertoo poliisi. Mukana oli poliisin mukaan tuhansia osanottajia. Helsinkiläiset olivat kerääntyneet kulkueen varrelle katsomaan kulkueen etenemistä.

Järjestäjät olivat varanneet 3000 soihtua, jotka kuitenkin loppuivat kesken. Poliisin arvio kulkueeseen osallistuneista oli hiukan pienempi, 2800 henkilöä.

Poliisi vei putkaan yhden naisen, joka oli heitellyt 612-kulkuetta kananmunilla. Naisen hallusta löytyi amfetamiinia ja teräase.