Long Playn toimittaja tuomittiin raiskauksesta

Palkittu suomalaistoimittaja Ari Lahdenmäki tuomittiin viime vuonna Espoon käräjäoikeudessa yhden vuoden ja yhdentoista kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta. Helsingin hovioikeus hylkäsi toimittajan valituksen ja tuomion ennallaan. Hovioikeuden mukaan lääkärinlausunnot sekä todistajakertomukset asianomistajan käyttäytymisestä raiskauksen jälkeen ja hänen vointinsa huonontumisesta tukivat syytettä.

Alkoi yhteisestä illanvietosta

Tapahtumat sijoittuvat syksyyn 2015 jolloin uhri oli ollut viettämässä ravintolailtaa.

Lahdenmäki ja uhri viettivät viime talvena iltaa ravintolassa seurueessa, johon kuului lisäksi miehen tuttavia. Illan päätteeksi kaksikkoa oli pyydetty poistumaan ravintolasta riehakkaan käytöksen ja voimakkaan humalatilan seurauksena, jolloin he olivat siirtyneet yhdessä ravintolan ulkopuolelle.

Ulkona ollessaan yksi miehen tuttavista oli käynyt tarkistamassa, että kaksikolla oli kaikki hyvin ja ettei mies pakottaisi itseään naisen seuraan. Miehellä oli tuttavan mukaan tapana iskeä naisia ”päällekäyvään tyyliin”. Tuttava oli tuolloin arvioinut tilanteen olevan hallinnassa ja jättänyt kaksikon ulos, missä nainen oli pian suunnannut taksitolpalle.

Naisen mukaan mies lähti myös taksitolpalle ja tunkeutui hänen kanssaan samaan taksiin. Naisen kehotuksista huolimatta mies ei suostunut antamaan taksinkuljettajalle osoitettaan mennäkseen omaan kotiinsa. Koska nainen oli kuitenkin ehtinyt antaa oman kotiosoitteensa kuljettajalle, ajoi taksi ainoastaan naisen asunnolle.

Asunnossa Lahdenmäki ei ollut suostunut nukkumaan sohvalla, vaan hän oli riisunut uhrin kovakouraisesti ja työntänyt sormensa hänen sisälleen. Uhrin muistikuvat alkuvaiheen tapahtumista ovat humalatilan takia hatarat ja hän oli jossain vaiheessa sammunut. Uhrin herättyä toimittaja oli raiskannut hänet uudelleen vastusteluista huolimatta. Uhri oli muun muassa kieltänyt toimittajaa voimakkaasti ja potkaissut häntä lantioon saadakseen hänet pois päältään.

Uhrin kännykkä oli tekoyönä laitettu lentokonetilaan, vaikka hän kertoo, ettei itse ollut sitä tehnyt. Taksimatkalla toimittaja oli pyytänyt saada katsoa hänen kännykkäänsä. Paniikkitilassa ollut uhri ymmärsi kunnolla tulleensa raiskatuksi vasta juteltuaan ystävien ja sukulaistensa kanssa ja soitettuaan rikosuhripäivystykseen seuraavana päivänä.

Sai myös tuomion pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

Toisen seksuaalirikostuomion tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin elokuulle 2016. Naisuhri oli ollut Lahdenmäen tuttava jo pitkään ja mies sai suostuteltua naisen asunnolleen vetoamalla pelkotiloihinsa. Mies oli kertonut ettei halunnut jäädä yksin ja oli naisen mielestä näyttänyt huonovointiselta ja päihtyneeltä.

Naisen mukaan Lahdenmäki lupasi hänelle patjan, mutta asunnolla sellaista ei löytynytkään. Nainen kuitenkin suostui nukkumaan Lahdenmäen kanssa samaan sänkyyn sen toiseen laitaan paita ja pikkuhousut yllään.

Aamulla nainen heräsi siihen, että Lahdenmäki kiskoi hänen alushousujaan alas.Lahdenmäki oli kokonaan alastomana aivan kiinni hänessä.

Nainen kielsi jatkamasta, mutta Lahdenmäki jatkoi. Hän lopetti vasta, kun nainen oli toistuvasti kieltänyt ja vastustellut.

Oikeudessa kirjallisina todisteina oli miehen ja naisen aamulla kirjoittamia viestejä.

”Mitä vittua? Miten sä häivyt tolleen. Olisin mielelläni sanonut moi. Olin luullut, että olemme ystäviä”, Lahdenmäki kirjoitti aamulla.

”Mitä toi sun käytös on?! Mäkin luulin et ollaan ystäviä, sä puhuit varapatjoista ja juttelemisesta aamulla, mä herään siihen että sä yrität riisua mua. Vitun valehtelija”, nainen vastasi.

Tämän jälkeen Lahdenmäki syytti naista moukaksi ja idiootiksi.

Asia pyöri naisen mielessä jatkuvasti, ja hän koki häpeän ja petetyksi tulemisen tunteita, jotka ovat tyypillisiä seksuaalirikoksen uhrille. Myöhemmin hän kuuli, että Lahdenmäki olisi tehnyt samanlaisia tekoja myös muille. Silloin hän rohkaistui tekemään rikosilmoituksen.

Saman vuoden marraskuussa nainen kohtasi Lahdenmäen baarissa muttei halunnut olla tämän kanssa tekemisissä. Yöllä Lahdenmäki lähetti hänelle solvaavan tekstiviestin, jossa hän halventavaan sävyyn väheksyi naisen osaamista.

Tähän nainen vastasi: ”Haista vittu Ari. Sinä ja sinun raiskauskulttuuri ootte niin mennyttä.”

Lahdenmäki on kirjoittanut muun muassa MTV3:lle, Helsingin Sanomille sekä vaihtoehtojulkaisu Long Playlle. Vuonna 2005 hän sai Lumilapiopalkinnon ihmiskauppaa käsitelleestä artikkelista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *