Oikeus määräsi vasemmiston Pohjoisen Vastarintaliikkeen lakkautettavaksi

Pirkanmaan käräjäoikeus on päättänyt lakkauttaa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ja sen verkkokaupan Pohjoinen perinne ry:n. Lakkauttamista vaati Poliisihallitus.

Käräjäoikeus määrää, että Pohjoisen perinteen hallitus ei saa jatkaa yhdistyksen harjoittamaa elinkeinoa eikä hoitaa yhdistyksen omaisuutta.

Poliisihallitus jätti maaliskuussa kanteen järjestön lakkauttamiseksi, koska katsoo liikkeen toiminnan olevan olennaisesti lakien ja hyvien tapojen vastaista ja kannustavan väkivaltaan.

Vasemmisto on vastustanut ponnekkaasti yhdistyksen lakkauttamista. Pohjoisen Vastarintaliikkeen sisarliike Antifa saa jatkaa toimintaansa toistaiseksi.

Helsinki tarjoaa ilmaisen terveydenhuollon kaikille maailman kansalaisille

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt esityksen jonka mukaan Helsinki myöntää maksuttoman terveydenhuollon kaikille maailman kansalaisille. Päätös tehtiin äänin 45-39.

Päätös tarkoittaa, että kaikki Helsingissä oleskelevat tai vierailevat ihmiset voivat saada ilmaista hoitoa sairauksiin sekä rokotukset maksutta.

Syrjäinen Helsinki hävisi odotetusti EU-virastoäänestyksen

Euroopan Unioni on valinnut Euroopan lääkeviraston uudeksi paikkakunnaksi Amsterdamin. EU päätti asiasta tänään. Helsinki jäi äänestyksessä toiseksi viimeiseksi viidellä pisteellään joista kolme tuli Suomelta, yksi Ruotsilta ja yksi Virolta.

Perusteluissa mainittiin Helsingin ongelmaksi syrjäinen sijainti ja kaupungin pienuus sekä huonot palvelut.

Kunta haluaa tarjota voita ja kevytmaitoa – valtion virkamies venkoilee vastaan

Sotkamossa suunnitellaan tarjottavaksi kunnan päiväkodeissa ja peruskouluissa voita ja kevytmaitoa. Valtion virkamies on kuitenkin alkanut vastustaa Sotkamon hanketta laajentaa ruokailukokemusta väittämällä ruokailua sääntöjen vastaiseksi.

Ravitsemusneuvottelukunnan puheenjohtaja virkamies Sebastien Hielm sanoo, että Sotkamon kunnan päätös on neuvottelukunnan vastainen ja vaatii kuntaa kumoamaan päätöksen.

BBC: Puolan itsenäisyysmarssille osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä

BBC:n mukaan kymmeniätuhansia ihmisiä osallistui Puolan itsenäisyysmarssille Varsovassa, joka järjestettiin pääkaupunki Varsovassa. Poliisin arvion mukaan marssille osallistui noin 60 000 ihmistä.

Marssille osallistuneet ihmiset toistivat muun muassa uskonnollisia iskulauseita, BBC kertoi. Osa ihmisistä myös toisti rasistisia lausahduksia kuten ”puhdas Puola, valkoinen Puola”.

Marssille saapui ihmisiä myös muista Euroopan maista. BBC:n mukaan marssilla nähtiin muun muassa Englannin vastarintaliikkeen johtohahmo Tommy Robinson sekä italialaispoliitikko Roberto Fiore.

Varsovassa järjestettiin lauantaina myös Puolan itsenäisyyttä vastustava marssi, jolle osallistui arviolta 2 000 ihmistä. Vastamarssin järjesti Puolan äärivasemmisto.

Valtio takavarikoi yli 10 miljoonaa euroa rikoshyötyä huumekauppajutussa

Turun hovioikeus on lieventänyt laajan nettihuumekauppajutun tuomioita torstaina antamassaan ratkaisussa. Lasse Juhani Kärkkäisen tuomio lyheni 11,5 vuodesta 10,5 vuoteen ja Juha Matti Tapio Kärkkäisen tuomio lyheni 9,5 vuodesta 9 vuoteen. Lisäksi hovioikeus hylkäsi kokonaan naisen syytteet. Hänet Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli tuominnut avunantorikoksista.

Hovioikeuden näkemys rikoksella saadusta hyödystä on sama kuin käräjäoikeudenkin, eli hovioikeus tuomitsi Kärkkäiset menettämään valtiolle yhteensä vajaat 10,5 miljoonaa euroa.

Suurin osa rikoshyödystä koostuu 1670 bitcoinista. Yksittäisen bitcoinin vaihtoarvo on tällä hetkellä noin 6250 euroa eli valtio takavarikoi omaisuutta reilusti yli 10 miljoonan euron arvosta.

Tiikerin raatelema hoitaja selvisi hengissä Königsbergissä

Eläintenhoitaja sai vakavia vammoja sunnuntaina, kun eläintarhan amurintiikeri Typhoon kävi hänen kimppuunsa Königsbergissä lähellä Puolaa. Raatelun näki eläintarhassa käymässä olleet vieraat, jotka saada tiikerin pois heittelemällä tätä kivillä, tuoleilla ja jopa pöydillä.

Uhri pääsi lopulta pakenemaan aitauksesta. Paikalla ei ollut muita eläintarhan työntekijöitä.

 Tiikerin hyökkäyksen kohteeksi joutunut nainen on nyt vakaassa tilassa sairaalassa.

Espoo tyytymätön Länsimetron hallitukseen

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto haluaa muutoksia Länsimetron hallitukseen. Konsernijaoston puheenjohtaja Maria Guzenina kertoo, että nykyisten maallikkoedustajien tilalle halutaan asiantuntijoita .

Konsernijaosto käsitteli maanantaina tehtyä erityistilintarkastusta sekä asiantuntija-asianajaja Manne Airaksisen näkemyksiä asiasta. Jaosto merkitsi asiat tiedokseen ja huomioi johtopäätökset Länsimetron jatkohankkeessa.

– Ollaan kallistumassa siihen, että ammattilaisia haetaan mukaan tähän  kokonaisuuteen, Guzenina sanoo.