Lännen media: SPR ei noudata Maahanmuuttoviraston ohjeita

Punainen Risti eli SPR ei noudata Maahanmuuttoviranomaisten antamia ohjeita, kertoo Lännen media. Maahanmuuttovirasto on ohjeistanut turvapaikanhakijaperheiden kohtelua.

SPR:n vastaanottokeskukset ovat synnyttäneet runsaasti kritiikkiä eri medioissa.

Seydou Kounda tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan insestistä

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tytärtään vuosia hyväksikäyttäneen Seydou Koundan kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Tuomio tuli törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuosina 1999–2008 ja Kounda tuomittiin myös maksamaan tyttärelleen 45 000 euroa korvauksia. Hyväksikäyttö oli ollut oikeuden mukaan erittäin vahingollista uhrille. Tytär on nyt 26-vuotias ja synnytti jo 17-vuotiaana isälleen lapsen.

Oikeuden mukaan uhrin kertomusta voitiin pitää uskottavana ja luotettavana. Oikeus ei myöskään hyväksynyt miehen vaatimusta, että hänet määrättäisiin mielentilatutkimukseen.

Tuomitun isän avustaja Kari Eriksson kertoi oikeudenkäynnin jälkeen, ettei osannut vielä sanoa, valittaako päätöksestä.

Seydou Kounda on ollut ehdolla Oulun valtuustoon SDP:n listalta.

Joka viidennestä seksuaalirikoksesta epäillään ulkomaalaista

Raiskausten ja muiden seksuaalirikosten määrä on lähtenyt jyrkään kasvuun. Poliisille ilmoitettiin tammi–syyskuussa 2 545 seksuaalirikosta, mikä on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Näistä raiskauksia oli 865, seksuaalisia ahdisteluja 433 ja lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä 946.

Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä on noussut jyrkästi. Kun vielä viime vuonna seksuaalirikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia oli 246, on heitä tänä vuonna heitä on ollut 525. Näistä 129 on turvapaikanhakijoita.

Ulkomaalaisten osuus kaikista epäillyistä oli nyt noin viidennes, kun se vuosi sitten oli reilu kymmenesosa. Esimerkiksi helmikuun lopulla poliisi kertoi saaneensa toistakymmentä ilmoitusta pelkästään Helsingin keskustassa tapahtuneista seksuaalirikoksista.

Verkkoaktivistit perustivat huhumylly.info palvelun

Verkossa on aloitettu uusi palvelu, huhumylly.info.

– Palvelun tarkoituksena on listata perättömiä valeuutisia, jotka joku luotettava lähde on kumonnut. Kumotut huhut on sijoitettu kartalle. Tiedoissa kerrotaan huhun levittäjä ja kumoaja. Huhumylly kartoittaa uutisina esitettyjä huhuja, sivustolla kerrotaan.

Luotettaviksi lähteiksi lasketaan ammattimaiset uutisvälineet ja poliisin tiedotteet.

Huhumylly-sivuilla kerrotaan, että tarkoituksena ei ole oikoa kaikkia valemedioiden juttuja, vaan koota ne, jotka viranomainen on katsonut aiheelliseksi kumota. Sivustolle voi myös ilmoittaa huhuja nettilomakkeen kautta.

Palvelua hoitavat vapaaehtoiset.

Lähde: huhumylly.info

Poliisille töitä ja rahaa Keski-Suomessa

Poliisit saivat lisää työtä ja tuloja Keski-Suomessa lauantaina. Töitä tehtiin ainakin Jämsässä ja Karstulassa.

Jämsässä oli kaksi ylinopeutta ajanutta naiskuskia. Vuonna 1981 syntynyt kuljettaja ajoi henkilöautolla 78 kilometrin tuntivauhtia. Alueella oli viidenkymmenen kilometrin nopeusrajoitus.

Vuonna 1984 syntynyt nainen puolestaan ajoi 75 kilometrin tuntivauhdilla. Alueella oli neljänkymmenen kilometrin nopeusrajoitus.

Karstulassa vuonna 1998 syntynyt mies ajoi 97 tuntivauhtia. Alueella on kuudenkymmenen kilometrin nopeusrajoitus.

Vuonna 1989 syntynyt mies ajoi 140 tuntivauhtia. Alueella oli 100 kilometrin nopeusrajoitus.

Poliisi ei ole vielä tiedottanut paljonko se sai voittoa tapauksista.

Turvapaikanhakijoita epäillään taas seksirikoksista

Poliisi on pidättänyt kolme ulkomaalaista turvapaikanhakijaa epäiltynä törkeästä raiskauksesta ja lapsen törkeästä hyväksikäytöstä.

Pääepäilty, Bahard Yasser Jawad Tuna, on 33-vuotias turvapaikanhakija. Muiden turvapaikanhakijoiden Dhina-Aissa Aissa, 16, ja Al-Jubburi Dhiaa Issa Amim, 44, epäillään osallistuneen hyväksikäyttöön ja raiskauksen yritykseen.

Uhrina on 14-vuotias suomalainen tyttö. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Rauman Villa Meri vastaanottokeskuksessa.

Kim Dotcomin koti myytiin

Uusi-Seelantilaisen Kim Dotcomin entinen koti on myyty. Zuru-lelukauppaketjun perustajat maksoivat 22,6 hehtaarin tilasta yhteensä 32,5 miljoonaa Uuden Seelannin dollaria (noin 21,5 miljoonaa euroa).

Huvilan alunperin rakennutti miljonääri Richard Bradley, joka sittemin vuokrasi huvilan internet-liiketoimillaan rikastuneelle Kim Dotcomille. Kim Dotcom pidätettiin vuonna 2012 ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin tekijänoikeusepäilyjen vuoksi. Syytteitä tapauksesta ei ole vielä toistaiseksi nostettu.

 

Vasemmistopopulistit vaativat seksin ostokieltoa

Kansanedustajat Päivi Räsänen ja Eva Biaudet ovat tehneet lakialoitteen seksipalvelujen täydestä ostokiellosta. Heidän mukaansa nykyinen laki, joka kieltää seksin ostamisen ihmiskaupan ja parituksen uhreilta, on epäonnistunut.

Lakialoitteen tekijät eivät kuitenkaan kerro miten valtio hyvittäisi laillista prostituutiota harjoittavien yksityisten elinkeinoharjoittajien tulot.

Helsingin asema-aukion pahoinpitelystä epäilty vapautettiin

Helsingin käräjäoikeus vapautti asema-aukion pahoinpitelystä epäillyn miehen. Jesse Eppu Oskari Torniaista epäillään edelleen todennäköisin syin törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä syyskuussa ja hänet määrättiin maskustuskieltoon.

Helsingissä oli ollut aktivistien mielenilmaus kun 28-vuotias ohikulkija oli alkanut provosoimaan aktivisteja. Yksi aktivisteista potkaisi henkilöä jonka seurauksena henkilö kaatui ja löi päänsä. Henkilö pääsi pois sairaalasta, mutta menehtyi myöhemmin kotona saamaansa aivoverenvuotoon.

Poliisi tutkii oliko pahoinpitelyllä yhteyttä aivoverenvuotoon.