Suosikkimedian päätoimittajaa vaaditaan vangittavaksi

MV-lehden päätoimittajaa Ilja Janitskinia vaaditaan poissaolevana vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa. Janitskinia epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, törkeästä kunnianloukkauksesta sekä rahankeräysrikoksesta.

Vangitsemista käsitellään oikeudessa perjantaina. Aikaisemmin keväällä päätoimittajat julkistivat kannanoton, jossa vastustettiin mediaan kohdistettua vainoa.

Hakkaraista epäillään terroristien solvaamisesta

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen Facebook-kirjoitusta koskeva esitutkinta on valmistunut, kertoo Keski-Suomen poliisi.  Poliisin mukaan Hakkaraisen epäillään kirjoituksillaan lietsoneen vihapuheita terroristeja kohtaan. Asia siirtyy syyteharkintaan valtakunnansyyttäjävirastoon rikosnimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää kohtaan.

Hakkarainen oli kirjoittanut Facebookissa muun muassa, että ”Kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja.”. Terroristien edustajat ovat tuohtuneet panettelusta.

Iltalehti: Vasemmisto häiriköi rasismin vastaista mielenosoitusta

Iltalehti.fi kertoo tämänpäiväisessä artikkelissaan, kuinka vasemmistolaiset häiriköivät lauantaina järjestetyssä rasismin vastaisessa mielenosoituksessa.

– Siinä jokin vasemmistoporukka tajusi, että me olemme perussuomalaisia nuoria. Sen jälkeen he tulivat huutamaan siihen todella kovaäänisesti ja yhtä supersankaria siinä sitten alettiin tönimään. Me näimme paremmaksi, koska väkivaltaa vastustetaan, että hiljaisesti poistuttiin ja mentiin toiseen kohtaan. Vasemmiston vastustuksesta huolimatta me ollaan kyllä valmiita vastustamaan väkivaltaa loppuun saakka, Tynkkynen kertoo Iltalehdelle.

Lähde: Iltalehti.fi

Poliisi: Turvapaikanhakijat tuomittiin sakkoihin epäsiveellisestä käytöksestä

Turvapaikanhakijat tuomittiin sakkoihin epäsiveellisestä käytöksestä Jyväskylän AaltoAlvarissa. Miehet olivat masturboineet uima-altaassa. Tapaus ei edennyt syyteharkintaan, vaan poliisi katsoi sakon riittäväksi rangaistukseksi.

Iltalehden suosikkitoimittaja käsittämättömän somekohun keskellä

Iltalehden palkittu suosikkitoimittaja Mari Pudas on joutunut käsittämättömän somekohun keskelle. Iltalehti julkaisi sunnuntaina jutun, jossa maahanmuuttajanaisen kerrottiin joutuneen pahoinpitelyn uhriksi. Samaan aikaan lähistöllä oli aktivistien mielenilmaus Helsingin maahanmuuttoviraston edustalla, ja lehti epäili aktivistien osallistuneen pahoinpitelyyn.

Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi ettei mitään pahoinpitelyä ollut tapahtunut ja kyseessä oli väärä ilmianto. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut ja jutun kirjoittanutta Iltalehden suosikkitoimittajaa syytettiin raivokkaasti sosiaalisessa mediassa. Jotkut jopa epäilivät toimittajan olleen mukana häiriköimässä aktivistien mielenilmausta ja paheksuivat ettei jutun kirjoittaja ollut oikaissut uutista kun oikea tieto tapahtuneesta tavoitti median.

Toimittaja Mari Pudas on kiistänyt syytökset ja sanoi olleensa vapaalla, kun uutisankka paljastui. Toimittaja onkin joutuinut siivoamaan Twitter-tiliään urakalla poistaakseen ja estääkseen tililleen jatkuvasti vellovat kommentit uutisesta ja poistamaan osan seuraajistaan.

Helsingin poliisi selvittää tapahtunutta.

Ohikulkijat häiriköivät aktivistien mielenilmausta

tuntematon
Tuntemattomaksi jäänyt ohikulkija häiriköi mielenilmauksessa.

Helsingissä järjestettiin torstaina 8.9.2016 rauhanomainen mielenilmaus, joka sai kuitenkin ikäviä sävyjä joidenkin oudosti käyttäytyneiden ohikulkijoiden toimesta. Aktivistit olivat järjestäneent mielenilmauksen Suomalaisten turvallisuus ensin Helsingin maahanmuuttoviraston edustalle, kun jotkut ohikulkijat olivat alkaneet käyttäytymään oudosti.

Toinen ohikulkijoista ryntäsi kohti mielenilmauksen puhujaa kirkuen: Menkää takaisin puihin! Toinen naisista puolestaan pysytteli hieman kauempana huudellen outouksia tien toiselta puolelta.

Poliisi saapui nopeasti paikalle ja poisti oudosti käyttäytyneet naiset, jonka jälkeen poliisi ryhmittäytyi puhujien ympärille varmistakseen heille puherauhan.

Jari Tervo löysi itsestään autismin

Autistisen henkilön on vaikeampi ottaa vastaan pakolaisia. Näin väittää Jari Tervo, joka kertoo pohtineensa asiaa jo pitkään. Tervo oli törmännyt netissä Cambridgen yliopiston psykologian professorin Simon Baron-Cohenin autismitutkimuksiin ja teki testin, jolla voi selvittää omia autistisia piirteitään.

”Olin niistä väitteistä 90-prosenttisesti samaa mieltä. Kiinnitän huomiota mieluummin yksityiskohtiin kuin kokonaisuuksiin, hämmennyn ihmisjoukossa ja niin edelleen. Tunnistin itsessäni autistisia piirteitä, ja minun mielestäni ne sopivat suurimpaan osaan suomalaisista”, Tervo kertoo.

Sisäänpäinkääntyneisyys selittää jossain määrin rasismia, Tervo päättelee.

Poliisi: turvapaikanhakijat masturboineet Jyväskylän uimahallissa

Poliisi epäilee yhteensä 5 turvapaikanhakijaa sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta uimahalli Aalto-Alvarissa. Kaikki epäillyt ovat miehiä.

Teot sattuivat elokuun puolenvälin ja syyskuun alun välillä. Poliisi on tavoittanut osan epäillyistä, mutta kaikkien henkilöllisyys ei ole vielä selvillä. Teot eivät ole kohdistuneet muihin asiakkaisiin.

– Kysymys on veden alla tehdystä toiminnasta. Emme ole saaneet yhtään ilmoitusta asiakkailta, komisario Jari Lindholm kertoo.

Tapaukset ovat tulleet ilmi uimavalvojan ja vedenalaisten valvontakameroiden avulla. Aalto-Alvari kertoo tiedotteessaan, että tapauksiin on puututtu välittömästi.

Sakkotulot jäämässä jälkeen – rikesakkorajaa piti laskea

Ylinopeudesta souritettava maksu eli ns. rikesakko tulee ensi lokakuusta alkaen jo 7 km/h ylinopeudesta. Muutoksen taustalla on poliisin jääminen kauaksi asetetusta tulostavoitteesta. Poliisin piti kerätä tänä vuonna 45 miljoonan euron sakkotuotto.

Poliisi-insinööri Seppo Kolehmainen sanoo, että poliisi ei ole korotuksen takana.

– Poliisille ei kuulu tämä puoli. Me huolehdimme ainoastaan liikenneturvallisuudesta ja se on meidän tavoite, Kolehmainen alleviivaa.