Poliisi tutkii Tullin työntekijän toimia

Poliisi epäilee Tullissa rikosta. Jukka-Pekka Risu Helsingin poliisista kertoo, että yhtä Tullin työntekijää epäillään virkavelvollisuuden rikkomisesta ja viestintäsalaisuuden loukkaamisesta.

Valtiovarainministeriö on kutsunut työntekijän kuultavaksi ja työntekijän pidättämistä virasta harkitaan.

Epäilty työntekijä on Antti Hartikainen ja hänen toimipisteensä on Helsingissä. Työntekijää on aikaisemmin epäilty vaimonsa suosimisesta, mutta näyttöä väärinkäytöksestä ei löydetty. Työntekijä on kuitenkin saanut vuonna 2015 vakavan huomautuksen.

Anarkistien leirissä huojuu

Anarkistien puhemies Suvi Auvinen on suivaantunut toisilta anarkisteilta saamiltaan uhkailuista. Auvinen kirjoittaa blogissaan kohtaamastaan uhkailusta anarkisteilta:

”Yksi Soldiers of Odinin Tampereen ryhmän soturi on lähetellyt lukuisilla Twitter-tileillään erilaisia uhkauksia ja törkeyksiä minulle jo pitkään, tahdin kuitenkin kiihdyttyä merkittävästi twiitattuani kuvan Tampereen Loldiers of Odin-pellepartiosta ja etenkin esiinnyttyäni Yle Perjantai-lähetyksessä.”

Muutama vuosi sitten Auvisen luotsaamat anarkistit polttivat Helsingissä kaksi poliisiautoa.

SONK ry. haluaa tutkituttaa MV-lehden

SONK ry (Sosialidemokraattiset Opiskelijat) on tehnyt Valtakunnansyyttäjänvirastoon tutkintapyynnön, jossa vaaditaan MV-lehden toiminnan tutkimista. Perusteina ovat järjestön mukaan muun muassa sananvapauden väärinkäyttö ja yhteiskuntarauhan rikkominen. Järjestöt syyttää lehteä myös rasistisen uhkailun sallimisesta.

Poliisi puuttuu vihakirjoituksiin

Helsingin poliisi yhteistyössä Keskusrikospoliisin kanssa alkaa puuttumaan netissä vellovaan vihakirjoitteluun.

– Olemme sopineet keskusrikospoliisin kanssa, että alamme puuttua netissä olevaan vihapuheeseen. Tarkoitus on sopia sen seurannasta, miten nettipoliisit siihen puuttuvat ja miten sosiaalisessa mediassa mahdollisesti rikoksen tunnusmerkistön täyttävää vihapuhetta aletaan tutkia, poliisipäällikkö Lasse Aapio sanoo.

Viimeksi Li Andersson kiihdytti tunteita UNHCR:n vastaisella kirjoituksellaan.

Mediat: Katupartioiden johtajilla rikostaustaa

MTV:n mukaan Soldiers of Odinin Joensuun johtajilla on taustallaan useita rikostuomioita. Johtokolmikolla on tuomioita pahoinpitelyistä ja kaksi heistä on tuomittu myös varkauksista.

Asikkalassa perustetun Asikkalan Turvan aktiivi sai vuonna 2001 puolentoista vuoden vankeustuomion muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta, Etelä-Suomen Sanomat kertoo.

Helsingin Sanomat oli tutkinut kolmen katupartion johtajien tuomiot. Kaikilla partioiden johtajilla oli rikostuomioita, osalla myös väkivaltarikoksista.

Pohjolan Sanomat ja Lapin Kansa kertoivat aiemmin, että Soldiers of Odinin kemiläisjohtaja tuomittiin vuonna 2005 pahoinpitelystä.

Viimeksi kaksi Loldiers of Odinin ryhmittymän jäsentä tuomittiin sakkoihin.

Li Andersson: UNHCR:n ikätestit loukkaavia

Li Anderssonin mukaan turvapaikanhakijoiden iänmäärittely on loukkaavaa. Turvapaikanhakijan ikä kyseenalaistetaan jo heti alussa ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR suosittelee iän määrittelemiseksi psykologisia tai psykososiaalisia taitoja selvittäviä testejä.

– Iänmäärittely voi myös olla yksin tulleelle alaikäiselle turvapaikanhakijalle hyvin stressaava ja henkistä rasitusta lisäävä prosessi.

Soldiers of Odin laajenee Norjaan

Norjalaisen iltapäivälehti Dagbladetin mukaan Soldiers of Odin ryhmän katupartiotoiminta on laajenemassa Norjaan. Viranomaisten mukaan laajeneminen ei aiheuta toimenpiteitä.

Suomessa kaksi kilpailevan Loldiers of Odin ryhmittymän jäsentä otettiin kiinni Tampereella viime lauantaina. Pelleasussa esiintyneet ryhmän edustajat saivat sakot niskoittelusta.